AjankohtaistaKasvihuoneKasvimaaPuutarhaTaimikasvatus

Kylmyyden keskellä

Tomaatin taimi kasvihuoneessa valohoidossa
Mukulasellerin taimet odottavat peltoon pääsyä
Rucolat ovat viihtyneet hyvin kylmässä kasvihuoneessa
Lollo Rosso -salaattia
Viime kesän härkäpapukasvustoa

Taimikasvatus etenee

Paprikan ja tomaatin taimet aloittelevat kukintaa, joten kasvihuoneeseen ne pitäisi päästä istuttamaan. Lämpimämmät kelit olisivat tervetulleet, jotta vihdoinkin pääsisi taimien edestakaisin kantamisesta aamulla kasvihuoneeseen valohoitoon ja illalla sisälle. Tänään on jopa niin kylmää, että tomaatit on jäätettävä sisälle myös päiväksi. Mukulasellerin ja purjot taimet ovat myös kasvaneet suuriksi, joten peltoon pitäisi nekin pikaisesti istuttaa. Kaalien taimet saavat vielä vahvistua kasvihuoneessa, ennen ulos istutusta.

Kasvihuoneesta saa jo syötävää

Kasvihuoneesta olemme jo korjanneet satoa. Esikasvatettua parvekelaatikossa kasvavaa LolloRosso -salaattia on jo syöty pari viikkoa ja lehtikaalien lehtiä on napsittu salaatin sekaan. Rucola myös alkaa olla sopivan kokoista salaatin sekaan korjattavaksi. Kesällä sen kasvatuksesta ei oikein tule mitään, ellei kylvöstä laita harsopussiin. Kirpat rakastavat rucolaa ylitse kaiken, ja yleensä jään niille toiseksi.

Kasvimaa kevättyöt etenevät hitaasti

Kasvimaan kunnostus ja kylvöt ovat edenneet pikkuhiljaa. Meillä maa-aines on läpäisevää kivennäismaata, joten liiasta märkyydestä pääsi eroon varsin nopeasti. Nyt sateiden vuoksi on pidettävä taukoa. Kasvimaani pinta-ala kasvaa tänäkin vuonna. Vaikka maaperäeliöstön ja hiilen sidonnan kannalta muokkausta tulisi välttää, niin pakko oli vanhaa nurmea kyntää, jotta saa kunnostettua lisää peltoalaa. Peltovalvatin juuria olen myös siivonnut pois ennen kylvöjä, sillä varsin hurjasti se pääsivät viime kesä valloittamaan kasvimaatani. Viime kesän työkiireet kostautuvat tänä vuonna, kun en viime kesänä ehtinyt kitkemishommiin. Ei niin paljon pahaa, ettei jotakin hyvää, sillä viime kesän kuumuudessa pölyttäjät tykkäsivät kovasti keltaisena kukkivasta kasvimaastani.

Toukokuu alussa, kun liika märkyys oli hävinnyt, kylvin härkäpapua ja palsternakkaa. Ne eivät kylmää pelkää.  Härkäpavusta olen yleensä saanut parhaimman sadon varhaisista kylvöistä, sillä kasvuun lähdölle riittävä kosteus on ehdottomasti tarpeen. Kun saan härkäpavut n. 10 cm taimelle, multaan pavun taimet ja kylvän vielä riviväleihin kauraa tai muuta viljaa suojakasviksi kilpailemaan rikkakasvien kanssa ja suojaamaan maan pintaa. Palsternakan olen joinakin vuosina kylvänyt jo syksyllä. Varhaisperuna ”Annabelle” ja valkosipulit ovat myös jo maassa. Perunan ja härkäpapu ovat kuulemma hyviä kumppanuuskasveja, joten tänä vuonna kokeilen myös sekaviljelyä eli tökin perunan mukuloiden sekaan härkäpavun siemeniä. Mielenkiinnolla odotan miten niiden kasvurytmit sopivat yhteen ja jääkö härkäpapu perunakasvuston tukahduttamaksi. Varhaisperunoiden nosto tulee olemaan myös varsinainen taitolaji, jotta härkäpavut eivät lähde mukaan.

Talvivalkosipulien kanssa kävi huonosti. Ilmeisesti vesimyyrille on maistunut talvivalkosipulin istukkaat, joten vain noin puolet taimettui ja muuten penkki oli tyhjennetty. Porkkanaa olen myös kylvänyt, sillä kevään kosteus on hyödynnettävä tarkkaan. Tässä kylmyydessä itäminen kuitenkin tulee olemaan todella hidasta. Salaaatit onneksi myös sietävät kylmää, joten niitä olen kylvänyt myös avomaalle.

Share this post