Nautitaan kesästä ja kukista. Yksivuotisilla kukilla saat edullisesti upeaa kukintaa sekä pörriäisiä ja perhosia puutarhaasi. Oman pihan kukista tehty kukkakimppu on myös ekologinen vaihtoehto ilahduttaa ystävää. Vaihtoehtoja on valtavasti, joten kevättalvella kannattaa aloittaa perehtyminen, mitä kannattaa kylvää, milloin ja minne. Useat lajit voit kylvää suoraan avomaalle, mutta taimikasvatuksella nopeutat kukinnan alkua. Lisäksi suorat kylvökset helposti hukkuvat rikkakasvien sekaan. Osan lajeista kukat ovat syötäviä, joten niitä voi hyödyntää myös ruokien ja juomien koristeena.
Monivuotisia ja yksivuotisia samaan penkkiin
Itse istutin ja kylvin uuden perennapenkkini täytteeksi yksivuotisia lajeja, sillä muuten olisi tänä kesänä penkin kukinta jäänyt varsin vaatimattomaksi. Nyt penkissä kukkii kesämalvikit, tsinniat, kosmoskukat, ruiskaunokit, kehäkukat, kellohunajakukat ja sarjasaipot. Kesämalvikkilajike ”Silver Cup” on ollut todellinen positiivinen yllätys. Se kukkii valtavan suurilla silkkimäisillä kukilla. Toukokuun alkupuolella kylvetty kasvusto on ollut täydessä kukassa heinäkuun puolivälistä asti. Kasvusto on pysynyt pystyssä hyvin, vaikka rankkasateitakin on ollut. Reunakasveiksi kylvin toukokuun alkupuolella kellohunajakukkaa ja sarjasaippoa. Kellohunajakukka kehittyi todella nopeasti ja on jo kukkinut runsaasti reilun kuukauden ajan syvän sinisin kukin. Sarjasaippoa voin myös suositella reunakasviksi. Se on tanakka ja kukkiin upeasti. Tosin siemenpussin mukaan olisi pitänyt olla seos, jossa on valkoisen, roosan ja lilan värisiä, mutta vain yksi roosa kasvi löytyy kukkapenkistäni, muut ovat valkoisia.
Esikasvatuksella nopeutat kukkaloistoa
Tsinniat kannattaa esikasvatin, jotta ehtii nauttimaan kukinnasta pidempään. Isotsinnia -lajikkeen ”Royal Purplen” kylvin huhtikuun puolivälissä. Kehäkukat ja ruiskaunokit ehtisivät hyvin myös suoraan kasvupaikalle kylvettynä, mutta halusin nopeuttaa kukinnan alkua, joten esikasvatin molemmat. Tilan puutteen vuoksi kylvin suoraan ruukkuihin, ja laitoin kylvökset itäämään lämmittämättömään kasvuhuoneeseen. Tuo tapa oli varsin helppo homma nopeuttaa kasvatusta ja kukintaa. Kehäkukat ovat napakkavartisia, ja ovat pysyneet hyvin pystyssä. Ruiskaunokki ei tykännyt rankkasateista, joten nyt ruiskaunokkipöheikköä ei oikein saa mitenkään pysymään ryhdikkäänä. Kukkia on joka tapauksessa valtavasti. Kosmoskukkien kanssa ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä tein sen perinteisen virheen eli lannoitin niitä liikaa. Kasvusto on liian rehevä ja kukkia voisi olla enemmän. Joka tapauksessa kosmoskukkaa kannattaa kylvää, sillä sen on myös hyvä leikkokukkana. Kosmoskukka kannatta myös esikasvattaa, jotta kukinta aikaistuu.
Syödään kukkia
Kukkien syöminen on aika harvalle tuttua. Yrttien kukkia monet ovat ehkä maistaneet. Suurimmalle osalle tuttuja yksivuotisia kukkia, joita voi syödä, ovat kehäkukka, ruiskaunokki, ja koristekrassi. Samettikukista kääpiosamettikkukka kukkiin ihanan runsaasti, joten sen kukista riittää syötävää. Samettikukkia kannattaa kasvattaa myös sen vuoksi, että monet tuholaiset eivät pidä sen hajusta, joten se saattaa karkottaa ei-toivottavia ötököitä.