AjankohtaistaHyvinvointiViherkasvitYmpäristöterveys

Huonekasveilla vihreää viihtyisyyttä

Pari vuotta sitten joulukukka-asetelmasta erotettu flamingonkukka on kukkinut ahkerasti
Viherseinän kasvatusta kultaköynnöksellä
Led -listat ovat energiatehokkaita kasvivaloja.
Syyskesällä kylvettyjä sitruunan taimia.
Myös lemmikit nauttivat viherkasveista.
Nuokkupapinkaura on vaatimaton ja sitkeä huonekasvi, joka viihtyy talvisin viileällä kuistilla.

Ulkona on nyt upea luminen maisema. Aurinkokin ajoittain pilkistää luoden uusia sävyjä maisemaan. Vain havujen huurteinen vihreys tuo muiston kesän vehreydestä ja vihreydestä. Vihreyden kaipuuta on kuitenkin helppo helpottaa huonekasveilla.

Sisusta viherkasveilla

Viherkasvien, kukkivien ruukkukasvien ja kasvivalojen avulla tuot aivan uuden ilmeen sisustukseen ja luot viihtyisyyttä. Kauniit yksityiskohdat ja vihreys rauhoittavat, piristävät ja jopa kohentavat mielialaa. Lyhytkestoisenkin puutarhanhoidon on todettu vähentävän ahdistusta ja masennusoireita, joten todennäköisesti viherkasviharrastuksella on myös samoja myönteisiä vaikutuksia. Vihersisustamalla ainakin voit toteuttaa luovuutta erittäin monipuolisesti. Viherkasvien hoitaminen on joka tapauksessa leppoisaa puuhastelua, joka ei rasita liikaa fyysisesti. Siinä voisi olla monelle sopiva kevyt sisäharrastus. Nykytutkimuksen mukaan huonekasvien terveysvaikutukset saattavat olla huomattavasti laajemmat, kuin pelkkä viihtyisyyden lisääntyminen ja mielialan kohentuminen. Jo muutamalla ruukkukasvilla monipuolistat huoneilmasi mikrobiston monimuotoisuutta. Kuten aiemmassa kirjoituksessani kerroin, koko elämämme aikainen mikrobialtistus tukee monimuotoisen mikrobiomin muodostumista ja immuunijärjestelmämme normaalia toimintaa, ja saattaa ennaltaehkäistä mm. allergiselta herkistymiseltä. Lisää tutkimuksia ja tietoa näistä terveysvaikutuksista tarvitaan. Huonekasvien ilmaa puhdistavista vaikutuksista on ristiriitaisia tuloksia. Ilmeisesti kasveja tarvitsisi olla todella paljon, jotta kasveilla voitaisiin vaikuttaa huoneilman laatuun puhdistavasti.

Vaihtoehtoja löytyy

Kaupoissa on tällä hetkellä runsaat valikoimat eri kokoisia ja lajisia viherkasveja. Harrastuksen voi myös aloittaa edullisemmin ja haasteellisemmin vaihtamalla kavereiden kanssa pistokkaita tai jakotaimia. Siemenistä kasvattaminen on myös hauskaa puuhaa, mutta vaatii kärsivällisyyttä odottaa tuloksia. Ulkomaisten eksoottisten hedelmien siementen idättäminen ja kasvattaminen viherkasviksi on myös suosittu harrastus.

Aloita viherkasviharrastus

Viherkasviharrastus kuten mikä tahansa harrastus vaatii opettelua ja perehtymistä, mutta varsin pienillä eväillä pääsee alkuun.  Useimmiten aloittelijat tappavat viherkasvit märkyyteen, harva onnistuu tappamaan viherkasvinsa kuivuuteen. Liika kastelun vaara on erityisesti talvella, kun on pimeää ja kasvit ovat lepotilassa. Veden tarve on lajikohtainen, ja kastelun tarpeeseen vaikuttavat myös vuodenaika, kasvin koko, huoneen lämpötila ja valoisuus. Yksiselitteistä ohjetta ei siis voi antaa. Monet kovalehtiset lajit kuten huonearalia ja limoviikuna pärjäävät melko vähällä vedellä. Kun kastelet, kastele kunnolla ja kastelujen välillä anna mullan kuivahtaa. Tasaisen kosteuden vaativia lajeja ovat ohutlehtiset lajit kuten kääpiököynnösviikuna ja hiussaniaiset. Näiden lajien multaa ei saa päästää täysin kuivumaan. Altakasteluruukut ovat useille viherkasvilajeille hyvä vaihtoehto kastelun helppouden ja siisteyden kannalta. Kun kasvi on juurtunut kunnolla, voi aloittaa kastelun alakautta. Kun vesisäiliön mittatikku on kuiva ja mullan pinta kuivahtanut, voit täyttää säiliön. Mullan kuivumisen arviointiin oma sormi on paras mittari.

Valoa pimeyteen

Jotta pimeästä talvesta selvitään kunniallisesti, ovat kasvivalot tarpeen. Valon puutteen haittoja lisää myös huoneilman lämpötila, joka meillä suomalaisilla on tavallisesti yli 20 astetta. Huonelämpötilaa viileämpi ja valoisa kuisti olisi monelle viherkasville ihanteellinen talvehtimispaikka. Kasvivalojen avulla saat kasvisi kukoistamaan ympäri vuoden. Led -listojen avulla saa energiatehokkaasti valoa. Ne sopivat hyvin myös taimikasvatuksen lisävaloksi. Ilman kasvivaloja voi varautua, että pimeimmän kauden jälkeen osa kasveistasi näyttää surkeilta.

Tutkimustietoa:

https://thl.fi/fi/-/tutkimus-kodin-huonekasvit-lisaavat-sisatilojen-mikrobiston-moninaisuutta

Share this post