AjankohtaistaOmavaraisuusPuutarhaRavinteiden kierrätysVarautuminen

Tehokas kotipuutarhuri kierrättää ravinteita

Ruokaa omasta maasta.
Omassa maassa kasvatetut juurekset ovat terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa.
Omasta maasta korjatut härkäpavun siemenet odottavat kevättä ja maahan pääsyä. Itävyys on testattu.
Separet on siisti ja hajuton biokäymälä sisätiloihin. Virtsan voi johtaa harmaavesien sekaan esim. biologiseen puhdistamoon. Uloste erottuu istuimessa sankoon, josta viedään kompostoitumaan.
Omavaraisessa kotitaloudessa tarvitaan useita ja erityyppisiä komposteja.
Mukulasellerin taimet kahvin suodatinpussista askarreltuun pottiin koulittuna.
Maitopurkit, kahvipussi ja muut sopivan kokoiset purkit kannattaa hyödyntää taimikasvatuksessa.
.Akvaario muutettuna minikasvihuoneeksi.

Kotipuutarhuri säästää rahaa ja ympäristöä, kun kasvattaa itse ruokaa omassa maassaan ja hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti kotitaloudessaan syntyneet jätteet. Biojätteiden sisältämät ravinteet kannattaa ehdottomasti hyödyntää omassa puutarhassa, vaikka koristekasveille. Jokainen meistä tuottaa joka päivä n. 1,5 litraa ns. kultavettä eli virtsaa, joka sisältää paljon ravinteita, erityisesti typpeä. Myös ulosteiden ravinteet voi kierrättää kompostin kautta hyötykäyttöön. Jokaisessa kotitaloudessa tulee kannettua kotiin elintarvikkeiden mukana erilaisia muovi- ja kartonkipurkkeja ja -pusseja, joita voi käyttää monipuolisesti.

Syömisen kiertotaloutta

Kotitalouden kiertotalouden tehokkuuteen tai tehottomuuteen vaikuttaa hyvin paljon, mitä ja missä tuotettua ruokaa syömme. Joka tapauksessa ruuan tuotanto ja kotitalouksissa syömiseen liittyvät hävikit kuormittavat merkittävästi ympäristöä. Omavaraisuutta tavoitteleva kotipuutarhuri viljelee itse perunat, juurekset ja muut syötävät kasvikunnan tuotteen. Hän syö kasvispainotteisesti, hyödyntäen myös tehokkaasti palkokasveja. Hän kompostoi ja hyödyntää tuottamansa eloperäisten jätteiden sisältämät ravinteet. Kasvimaan sadon sisältämät ravinteet kiertävät ruokavarastosta esim. kellarista ruokapöytään, syöjän ruuansulatuselimistöstä kompostin kautta kasvimaan peltoekosysteemiin. Ketjun välissä tapahtuvat hävikit, kuten varastossa pilaantuneet, juuresten kuorimajätteet ja ruuan tähteet hän myös kompostoi. Ulkomailla kasvatetun ruuan tuotannossa syntyneet ravinnehävikit jäävät alkuperämaahan, kuljetuksissa kuluu paljon energiaa ja ruuan syöjä puolestaan tuottaa jätettä. Ravinteet eivät tällöin kierrä, kuten omavaraisen puutarhurin kotipuutarhaekosysteemissä tapahtuu. Kotimaisen ruuan syöminen on myös aina ekoteko, vaikka ei itse sitä kasvattaisi. Suomessa ruuantuotanto on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin monessa halpatuotannon maassa ja voimme myös kierrättää ruuan tuotannossa, elintarviketeollisuudessa ja kotitalouksissa syntyneitä ravinnehävikkejä.

Omavaraisuutta ravinteita kierrättämällä

Yhä useampi on kiinnostunut kasvattamaan edes osan omasta ruuastaan. Usein myös tavoitteena on kasvattaa mahdollisimman luonnonmukaisesti. Makeat tomaatit, juuri nostettujen varhaisperunoiden maku, rapeat makeat porkkanat ja varmasti tuoreet kasvikset palkitsevat kasvattajansa ruokapöydässä. Kriisialttiissa maailmassa omavaraisuus on viisasta varautumista. Biojätteen erottelu on edelleen joidenkin mielestä liian vaikeaa ja työlästä. On silkkaa tuhlausta olla hyödyntämättä arvokkaita biojätteiden sisältämiä ravinteita. Kierrättämällä biojätteiden sisältämät ravinteet pääsevät taas takaisin kasvimaan maaperää parantamaan ja lannoittamaan maata. Kaikkein eniten me tuotamme ravinnehävikkiä WC:ssä. Ravinnepitoinen uloste ja virtsa huuhdotaan juomavesikelpoisella vedellä, joka johdetaan jätevedenkäsittelylaitokselle käsiteltäväksi, josta onneksi osa pystytään hyödyntämään biokaasun tuotantoon ja maanparannusaineena. Omakotitalossa tai maalla asuva kotipuutarhuri saa ilmaista typpilannoitetta keräämällä virtsaa ja käyttämällä sitä lannoitteena. Jos haluaa olla vielä tehokkaampi, hankkii erottelevan käymälän, ja kompostoi myös ulosteet ja hyödyntää käymäläjätekompostin puutarhassaan. Blogissani 10.11.2024 on kerrottu enemmän virtsan ja käymäläjätteen hyödyntämisestä. Seuraava linkki sisältää erinomaista tietoa virtsan ja kompostoidun käymäläjätteen käytöstä: Sisäkuivakäymälän ABC – käymälätuotokset kiertoon – Vesi.fi aineistopankki

Purkit hyötykäyttöön

Kotipuutarhuri hyödyntää maitotölkit, raejuusto- ja jugurttipurkit, kahvipussit ja kaikki muut sopivan kokoiset rasiat taimikasvatuksessa. Erityisesti isot maitotölkit ovat erinomaisia tomaattien ja paprikan taimikasvatuksessa. Molemmat kasvit vaativat melko pitkän taimikasvatusajan ja paljon ravinteita, joten isommassa purkissa kasvattaminen onnistuu paremmin. Kahvipussien hyvä puoli puolestaan on, että pienen tomaatin taimen voi koulia matalaksi käärittyyn pussiin ja taimen kasvaessa pussin reunaa voi kääriä ylös ja samalla lisätä multaa taimen tyvelle. Tomaatin taimet venyvät hyvin helposti valon puutteessa, ja ne kasvattavat mullattuun varteen juuria. Jos kotoa ei löydy mitään sopivia pikkuisia taimipotteja, niin niitä voi askarrella myös kahvin suodatinpusseista.

Käytä mielikuvitusta

Kotitalouksista löytyy paljon tavaroita, joita voi hyödyntää erilaisissa käyttötarkoituksissa. Aikoinaan minulla oli pari akvaariota, jotka nykyisin toimivat pieninä taimikasvatuksen kasvihuoneina. Taimet vaativat paljon valoa, joten kasvivalot ovat tarpeen, jotta saan tanakoita ja terveitä taimia. Akvaarioideni päälle laitoin leditangot lisävaloiksi. Leditangot kuluttavat vähän sähköä ja ovat näppärästi siirrettävissä. Talvella käytän niitä viherkasveilla, jotta ne selviävät pimeästä talvesta paremmin. Lisäksi sain lisättyä heijastavaa valopintaa, kun laitoin isomman akvaarion ulkopinnalle auton tuulilasille ostamani foliopintaisen suojan.

Share this post